Rainer Ansalahden muistolaatta

Ahveniston Suojeluyhdistys sai Rainer Ansalahden (1931-2000) muistolaatan alkukesästä 2001. Sen lahjoitti edesmenneen ystävänsä muistoksi hautakiviveistäjä Matti Kaila ja laatta sijoitettiin Ahveniston urheilukeskuksen kahvioon.

Rainer Ansalahti oli Ahveniston Suojeluyhdistyksen perustajajäseniä ja toimi puheenjohtajanakin. Yhdistys perustettiin 1992 suojelemaan olympialaisten nykyaikaisen 5-ottelun suorituspaikkoja ja rakennuksia sekä vaalimaan olympialaisten muistoa Hämeenlinnassa. Yhden pitkäaikaisen tavoitteensa yhdistys jo saavuttikin, kun Ahvenistolle loppuvuodesta 2005 vihdoin saatiin olympiarenkaat vuoden 1952 tapahtumista muistuttamaan.

Ansalahti oli puuhamiehenä ja aktiivijäsenenä toisessakin paikallisessa yhdistyksessä, sukellusseura Ahveniston Vesipedoissa, joka perustettiin 1960. Hänen sukellusharrastustaan on niin ikään muistettu Ahveniston urheilukeskuksen kahvilassa: vitriinikaapissa, jonka yläpuolella Ansalahden muistolaatta sijatsee, on hänen Ahvenistonjärven pohjasta sukeltamiaan aarteita.

2001