Paikka

Olli Larjo, Paikka, 2003–04, ympäristöteos, kuva Reima Määttänen, Hämeenlinnan taidemuseo

OLLI LARJO (s. 1964)
Paikka
2003–04
ympäristöteos
Hämeenlinnan kaupungin kokoelma

Hattelmalan päiväkodin pihassa oleva kuvanveistäjä Olli Larjon teos Paikka rakentuu ruohoisesta maakummusta, joka on noin 18 m halkaisijaltaan ja noin 4 metriä korkea. Kummun laella on neljä pronssista linnunmunan muotoista ´kiveä´. Ne kuvaavat neljän eri ilmansuunnan kansojen tarinoita. Lasten tekemien reliefien koristamat ´kivet´ valettiin pronssiin. ´Kiviä´ voi kuunnella, sillä niiden sisään on asennettu kaiuttimet, joista voi kuulla päiväkodista soitettavaa äänitystä. Kumpua ympäröi 12 tervaleppää. Tervalepät symboloivat vuodenkierron kahtatoista kuukautta. Leppä on suomalais-ugrilaisen mytologian mukaan sielunpuu, johon liittyy paljon erilaisia uskomuksia.

Ajan kuluminen on läsnä teoksessa. Puiden kasvu ja muut luonnon ja ympäristön muutokset ovat tärkeä osa teosta. Kun kummun lepät ovat kasvaneet täyteen mittaansa noin 60 vuodessa, niiden oksistojen keskipisteeseen jää pyöreä aukko, jonka kautta on yhteys taivaalle. Kummulta voi seurata Pohjantähteä ja sen ympärillä vaeltavia tähtikuvioita. Pronssiin valetut lasten piirrokset ovat ikuisia.

Teoksen vaiheet

Ympäristöteos Paikka toteutettiin Hattelmalan päiväkodin uudisrakennuksen rakennustöiden kuluessa. Teos valmistui kesällä 2003, ja se paljastettiin 25.10.2004.

Olli Larjo

Kuvanveistäjä Olli Larjo on syntynyt 12.5.1964 Kuhmoisissa. Larjo on opiskellut Oriveden opiston kuvataidelinjalla 1985–86, Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen keramiikkalinjalla 1987–88 ja Taideteollisen korkeakoulun keramiikka- ja lasitaiteen laitoksella 1988 alkaen. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Jyväskylässä 1995.

Larjo on tehnyt ympäristöteoksia Hämeenlinnan lisäksi myös Helsinkiin, Kuhmoisiin ja Fiskarsiin. Hän on toteuttanut Hämeenlinnaan yhdessä kuvanveistäjä Anssi Taulun ja kirjailija Olli Jalosen kanssa ympäristöteokset Punainen aurinko (2007, Harvoilan puisto) ja Sininen aurinko (2016, Rakuunankadun ja Kruununkadun risteys). Olli Larjo asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa.

Larjo, Olli

2003–04