Linjaali

Marjukka Vainio, Olli Jalonen ja Riitta Jalonen, Linjaali, 2004, betoni, kuva Reima Määttänen, Hämeenlinnan taidemuseo

MARJUKKA VAINIO, OLLI JALONEN ja RIITTA JALONEN
Linjaali
2004
betoni
Hämeenlinnan kaupungin kokoelma

Raatihuoneenkadun kävelykadun uuteen osaan on sijoitettu kolme istuinpenkkiparia. Kunkin penkkiparin eteen kadun pintaan on toteutettu graafisen betonin menetelmällä kolme teosta. Ne koostuvat Marjukka Vainion kolmiosaisesta kasviaiheisesta kuvasta ja Riitta ja Olli Jalosen teksteistä. Graafisen suunnittelun on tehnyt Jorma Hinkka.

Graafinen betoni on uusi menetelmä, jossa kuviot syövytetään betonin sileään pintaan. Hämeenlinnan kävelykadun laatat ovat ensimmäiset tällä menetelmällä toteutetut julkiseen ulkotilaan sijoitetut teokset.

Olemme ajatelleet tuovamme katulaatoilla kaupunkiin muutaman uuden kertomuksen. Ne kertomukset on tehty juuri tähän kohtaan, ja ne kertovat juuri tästä kaupungista, Hämeenlinnan monista ajoista ja kerroksellisuudesta, hämeenlinnalaisten sukupolvien ketjusta.

Katugrafiikan teosten luona kulkija voi pysähtyä ja ehkä huomata arjessa usein lähes näkymättömiä yhteyksiä menneestä nykyiseen ja nykyisestä tulevaan. Kulkija saattaa tuntea häivähdyksen jatkuvuudesta, historian ja näkymättömän läsnäolon meissä.

Raatihuoneenkatu kulkee viivasuorasti keskustan läpi. Nyt tänään näyttää kuin tähän olisi muodostumassa taideteosten ketju. Se voisi olla nimeltään vaikkapa Linjaali. Nimi liittyy niin viivoittimeen kuin kulkemisen historiaan, linjaalirattaiden metallijouseen. Menneen ajan juurten yhdistäminen uuden ajan ilmaisuun on meilläkin ollut mielessä, kun olemme pohtineet katugrafiikan laattojen sisältöjä.

Teoksen vaiheet

Raatihuoneenkadun kävelykadun uuteen osaan sijoitettu teoskokonaisuus on valmistunut vuonna 2004 osana kävelykadun rakennushanketta.

Olli Jalonen

Kirjailija Olli Jalonen on syntynyt vuonna 1954 Helsingissä. Hän on kirjoittanut romaaneja, proosateoksia, novellikokoelmia, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän sai Finlandia-palkinnon vuonna 1991 romaanistaan Isäksi ja tyttäreksi ja uudelleen vuonna 2018 romaanistaan Taivaanpallo. Olli Jalonen on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1982. Hän asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Olli Jalonen on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 2005-2010.

Riitta Jalonen

Kirjailija Riitta Jalonen on syntynyt vuonna 1954 Outokummussa. Hän on kirjoittanut romaaneja, lastenkirjoja ja äänikirjoja. Riitta Jalonen sai vuoden 2004 Finlandia Junior -palkinnon kirjallaan Tyttö ja naakkapuu, ja vuonna 2006 hänelle myönnettiin Runeberg-palkinto. Riitta Jalonen on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1992. Hän asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Riitta Jalonen on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 2012–2016.

Marjukka Vainio

Valokuvaaja Marjukka Vainio on syntynyt vuonna 1953 Rengossa, ja hän asui ja työskenteli Hämeenlinnassa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän järjesti Hämeenlinnan Taidemuseossa vuonna 1984. Marjukka Vainio oli suomalaisen taidevalokuvauksen kehittäjä, ja hän työskenteli 20 vuoden ajan värivalokuvauksen menetelmien parissa. Uransa aikana hän teki valokuvateoksia sekä useita valo- ja ääni-installaatioita, ja hänet palkittiin Suomi-palkinnolla vuonna 2003. Marjukka Vainio kuoli Hämeenlinnassa 11.5.2019.

Vainio Marjukka, Jalonen Olli ja Jalonen Riitta

2004