Juhana Idänpään-Heikkilän muistolaatta

Idänpään Heikkilän varakkaan tilan isäntä Juhana (1818-1890) oli aikansa valistuneimpia talonpoikia. Hän saavutti menestystä kunnallismiehenä jo nuorella iällä ja oli kansakouluaatteen tarmokas tukija.

Paljolti Heikkilän ansioksi on luettava se, että Vanajassa aloitti toimintansa eräs Suomen ensimmäisistä kansakouluista vuonna 1866. Suomen kielen aseman virallistamista hän niin ikään vaati kuuluvasti. Heikkilä oli kunnallishallinnossa toimiessaan havainnut, miten tärkeätä oli saada viralliset asiakirjat suomenkielisinä.
Vuonna 1872 Juhana Heikkilä valittiin ensimmäisen kerran talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajaksi. Noihin aikoihin hän alkoi käyttää nimeä Idänpään-Heikkilä. Hän toimi lukuisissa tärkeissä valiokunnissa ja tuli tunnetuksi purevanakin asioihin puuttujana. Hän oli innostava puhuja ja ahkera kynäniekka, jonka kirjoituksia julkaistiin Suomettaressa ja Hämeen Sanomissa.

Maanviljelijänäkin Heikkilä menestyi. Vaurauden merkiksi nousi pihan laidalle vuonna 1854 kivinen viljamakasiini, jonka kyljessä nyt on laatta isännän muistoksi. Muistolaatta, jonka hankkimisesta vastasivat Vanaja-Seura ja Idänpään-Heikkilän suku, paljastettiin 28.8.1977.

1977