Herääminen

Into Saxelin, Herääminen, 1920-luvun puoliväli, graniitti, kuva Reima Määttänen, Hämeenlinnan taidemuseo

INTO SAXELIN (1883–1927)
Herääminen
1920-luvun puoliväli
graniitti
Hämeenlinnan kaupungin kokoelma

Moni hämeenlinnalainen puisto on saanut oman veistoksensa. Vanajaveden rannalla olevaa Laivarannanpuistoa koristaa kuvanveistäjä Into Saxelinin Herääminen, nuoren neidon muodon saanut kivinen veistos. Klassistisesta kuvanveistosta vaikutteita saanut teos liitettiin kaupunginarkkitehti Olavi Sahlbergin suunnittelemaan lumpeenkukka-altaaseen vuonna 1957. Hämeenlinnalaissyntyinen Saxelin toteutti veistoksensa Vehmaan punaisesta graniitista. Veistos on kuvanveistäjä Saxelinille luonteenomainen. Se on pienikokoinen ja nuoruutta, kauneutta, viattomuutta ja haaveilua kuvaava nuoren tytön hahmo. Mukana on aavistus heräävää itsetietoisuutta. Veistoksen keskeinen vaikutelma on liike ja voimakas kierteinen asento.

Veistoksen vaiheet

Keväällä 1954 Into Saxelinin perikunta tarjosi Hämeenlinnan kaupungille Herääminen-veistosta ostettavaksi. Kesäkuussa 1957 veistos liitettiin Laivarannanpuiston pieneen suihkukaivoon. Lumpeenlehden muotoa muistuttavan altaan suunnitteli kaupunginarkkitehti Olavi Sahlberg.

Into Saxelin

Kuvanveistäjä Into Ilmari Saxelin syntyi Hämeenlinnassa 11.7.1883. Hänen isänsä oli oluttehtailija Carl Otto Saxelinin ja äiti taiteellisesti lahjakasta Blåfieldien aatelissukua. Inton taiteilijataival oli alusta asti tasainen ja harmoninen, ja häntä on sanottu Suomen taiteen sunnuntailapseksi.

Into Saxelinin tuotanto jäi lyhyeksi. Hän kuoli 25.5.1927 Pariisissa äkilliseen sairauteen 44 vuoden iässä. Saxelinin tyyliä voi kuvata klassistiseksi, ja siihen liittyy voimakas kiinnostus erilaisten asentojen ja liikkeiden herkkään ilmaisuun. Parhaiten Saxelin tunnetaan pienikokoisista lapsi- ja neitoaiheisista veistoksista, jota myös Hämeenlinnan Laivarannanpuistossa oleva veistos edustaa. Teostensa materiaaleina Saxelin käytti pronssia ja tinaa, joskus marmoria ja graniittia. Taiteilijalta jäi myös lukuisa joukko kipsistä ja taidesementistä valettuja teoksia.

Saxelin, Into

1920-luvun puoliväli