Kuvataiteen päivä
Suomen kuvataiteen päivää vietetään Kanta-Hämeessä 10.7.2023.
Suomen kuvataiteen päivänä 10.7.2023 useat toimijat Hämeenlinnassa ja muualla Kanta-Hämeessä järjestävät kuvataiteeseen liittyvää toimintaa. Tarjolla on muun muassa työpajoja, opastuksia, maalaustapahtumia, taiteilijatapaamisia, näyttelyitä ja esityksiä.
Suomen kuvataiteen päivää vietetään Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10.7. Alun perin aloitteen Suomen kuvataiteen päivän viettämisestä teki Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry. Kuvataiteen oman nimikkopäivän tavoitteena on lisätä kuvataiteen merkitystä ja arvostusta Suomen kulttuurielämässä. Suomen lippu nousee salkoon Suomen kuvataiteen kunniaksi monilla tapahtumapaikkakunnilla. Hämeenlinnassa liputetaan ainakin Raatihuoneella, Hämeenlinnan taidemuseolla ja Verkatehtaalla.
Vuoden 2022 Kuvataiteen päivän ohjelma:
Kuvataiteen päivän ohjelman toteutuksesta vastaavat: Galleria-Kehystämö RaamiDaamit, Kaputa ry, Kuhankosken Kilta, Pieni Kylägalleria, Riihimäen Kuvataiteilijat ry, Kulttuurikeskus ARX, Janakkalan kuvataideyhdistys ry, Naivistien Ystävät ry, Paperihuone ry, Hämeenlinnan Taiteilijaseura, Käsityötalo Willa Vaski, Minttu Saarinen sekä Hämeenlinnan taidemuseo.
Vuoden 2023 Karttaesite
Valmistuu kesäkuun alkupuolella.
Kuvataiteen päivän tapahtumat su 9.7.2023
Korteniemen perinnetila, Hiilipiirustuspäivä
9.7.2023 klo 11-17, Hiilipiirustuspäivän aikana voi opetella valmistamaan itse piirustushiiltä ja kokeilemaan hiilellä piirtämistä. Ota mukaan oma lehtiö ja evästä. Hiilipiirustusnäyttely on esillä koko päivän.
Päivän tapahtumaan vapaa pääsy.
Korteniementie 270, Liesjärvi
luontoon.fi/korteniemi
Naivistit Iittalassa
9.7. klo 13–16 lasten, nuorten ja perheiden Tonttupaja Naivismikeskuksen pihassa.
Valmistamme betonitonttuja yhteisöpuutarhaamme Naivismikeskuksen ympäristöön.
Tekijöille tarjotaan myös pientä syötävää ja juotavaa. Varaudu vaatteilla, jotka saavat sotkeutua.
Hollaajantie 2, Iittala
naivistienystavat.fi
Kuvataiteen päivän tapahtumat ma 10.7.2023
HÄMEENLINNA
Linja-autoasema
Klo 11–18 Hämeenlinnan Taiteilijaseuran kesänäyttely
10.-11.7. klo 18–20.15 Kahden kerran maalauksen lyhytkurssi aikuisille.
Ohjaajana brasilialainen residenssitaiteilija Kelyne Reis, joka on Brasilialais-saksalainen taiteilija. Kelyne tulee Kaputa ry:n järjestämälle residenssijaksolle Hämeenlinnaan. Kelynen työpajassa opitaan maalaamaan tavalla, jota hän itse käyttää omiin teoksiinsa.
Opit maalausaiheiden löytämistä piirrettyjen satunnaisten muotojen kautta.
Ilmoittautuminen: kaputa.toimisto@gmail.com 5.7 mennessä.
Hinta 35 €/hlö
Eteläkatu 1
KelyneReis.com
Galleria-Kehystämö RaamiDaamit
Klo 10–13 Taitelija Suvi Lemilän työpajassa on avoimet ovet. Galleriassa Assi Bäcklundin ”People 2021-2023” -näyttely. Paikan päällä myös Heinemaa soittaa gramofoniajan helmiä gramofonilla sekä jäätelömyynti.
Raatihuoneenkatu 4
raamidaamit.fi
Kulttuurikeskus ARX
Klo 10–13 maalauspiknik perheille.
ARX järjestää Kuvataiteenpäivänä maalauspiknikin perheille. Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset maalarit. ARXin ohjaajat tuovat maalaustarvikkeet piknikille. Ota mukaan oma viltti tai muu mukava istuinalusta.
Säävaraus.
Paikka: Maaherranpuisto (Lukiokadun ja Rauhankadun risteyksessä)
kulttuurikeskusarx.fi
Galleria Paperihuone
Klo 13–16 Grafiikanpajalla akvarellimonotypiatyöpaja ja Tiina-Katriina Mustosen puupiirroksia.
Galleria: Jone Mutkan ja Sara Mannisen taidegrafiikkaa. Avoinna klo 12–18.
Arvi Kariston katu 9
paperihuone.com
Käsityötalo Willa Vaski
Klo 11–17 Pehmeyttä betoniin yhteisötaideteoksen rakentaminen.
Pehmeyttä Betoniin haaste on alkanut jo maaliskuussa. Olemme toivoneet lahjoituksena isoäidin neliöitä, joita olemme runsaasti saaneet. Haaste jatkuu edelleen Kuvataiteenpäivään asti! Näistä kaupunkilaisten lahjoittamista neuleista sitten yhdessä luomme Pehmeyttä Betonointi.
Tervetuloa rakentamaan mielenkiinnosta teosta! Sopii ihan kaikille!
Raatihuoneenkatu 13, (Keskustalon sisäpiha)
willawaski.com
Ars-Häme, Taidehalli
Taiteilijatapaaminen Paula Ollikainen klo 15–18
Taidehalli avoinna klo 12–18
Hallituskatu 14
taidehallihame.fi/
Keraamikon työhuone ja galleria
Liisa Turusen työhuone ja galleria avoinna klo 11–18. Mahdollisuus tehdä itse savesta taidetta.
Toivontie 15
liisankeramiikka.fi
Hämeenlinnan taidemuseolla tapahtuva ohjelma
Viipurintie 2
Klo 11–18 näyttelyihin vapaa pääsy
Berndt Lindholm – Polkuja maisemaan (Engel)
Vexi Salmi ja Ystävät -muistonäyttely (Lohrmann)
Ryömi, konti – viesti vauvuudesta (Lohrmann)
Hämeenlinnan Taiteilijaseura / Taidemuseon piha
Klo 11–14 Croquis-piirrosta elävästä mallista. Paikanpäällä telineitä ja piirustusalustoja sekä paperia ja piirustushiiltä. Sään salliessa järjestetään Taidemuseon pihassa, sateella Lohrmann-työpajatilassa.
Pihapiirissä myös mahdollisuus maalata maisemaa akvarellistin opastuksella. Omat vesivärit, siveltimet ja paperia sekä maalarinteippiä mukaan. Paikanpäältä saa myös ostaa akvarellipaperia, Maalausalustoja saa lainata. Maisemamaalaus säävarauksella. Voit osallistua haluamasi ajan klo 11–14 välillä.
hameenlinnantaiteilijaseura.com
Havumetsän vihreä -maalaustyöpaja / Taidemuseon piha (sateella riihi)
klo 14–17 Työpajassa tutkitaan Bernd Lindholmin maisemamaalausten innoittamana vihreää väriä ja maalataan oma teos, jossa pääosassa ovat vihreän eri sävyt. Työpajan vetää Petri Silvonen. Materiaalin työpajaan saat taidemuseolta.
Rennot tunnit taiteen äärellä / Engel
Klo 16–18 Berndt Lindholmin -näyttelyn yhteydessä, Artemis City Spa:n järjestämä hieronta (10 min / hlö)
Artemishoitola.fi
Marta Valitusvirret / Taidemuseon piha
Klo 15.15.–15.30 Marjo Akkasen performanssi.
Marta on performanssi eräästä tuhosta ja kasvusta. Se on siirtymäriitti ja nahan luominen. Muutos. Siirtymä. Perspektiivin vaihdos. Lounais-Suomessa on elänyt uskomus Huusta, joka on ollut eräänlainen etiäinen tai aave. Se näyttäytyy ennen kuolemaa tai käy puremassa kuoleman merkiksi.
Sään salliessa ulkona, sateella Lohrmann-työpajatilassa
artistmarjoakkanen.weebly.com
Runoperformanssi / Hämeenlinnan taidemuseo
Klo 15-15.15 Mai Kaislan runoperformanssi
Mai maalaa ja lausuu omia runojaan.
Sään salliessa ulkona, sateella Lohrmann-työpajatilassa
Minttu Saarinen
klo 15.30-15.45 Minttu Saarinen
Perfomanssi
minttusaarinen.fi
Erätaukokeskustelu
klo 16-17.30 aiheena kuvataiteen merkitys identiteetin luojana.
Keskustelun ohjaa Markku Rimpelä ja järjestäjän toimii Kaputa ry.
FORSSA
Forssan kehräämöalue ja grafiikanpaja
klo 16-19 Maalaustapahtuma ja avoimet ovet.
Maalaamista, piirtämistä ja mukavaa yhdessä oloa Killan pajalla ja kehräämöalueella
Wahreninkatu 11 B
kuhankoskenkilta.fi
JANAKKALA
Laurinmäen museoalue
klo 10-16 Maalauspäivä Laurinmäellä
Keltaisen talon kahvila avoinna
Hakoistentie 371
janakkala.fi
RIIHIMÄKI
Galleria Tärinä
Klo 12-18 Piirretään ja maalataan kukka-asetelmia ”Galleria Kukkimaan ” teemalla. Tapahtumaan voi tulla kuka tahansa kokeilemaan maalausta. Yhdistykseltä on tarvikkeita, mutta voi tuoda myös omat mukanaan. Gallerialla on samaan aikaan näyttely ja maalaustapahtuman aikana kävijät saavat kukkasen.
Maalauspäivänä lapsille tarjolla kukka-aiheisia askarteluja.
Eteläinen Asemakatu 2
rikuta.fi
Riihimäen taidemuseo
Klo 13 luento Ella − Helene Schjerfbeck. Taidehistorian tutkija, FT Mari Tossavaisen luento valottaa Helenen elämää uusien kirjelöytöjen avulla.
Luennolle on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestää Riihimäen Taidemuseon Ystävät Ry.
riihimaentaidemuseonystavat.fi
riihimaentaidemuseo.fi
riihimaentaidemuseonystavat.fi
riihimaentaidemuseo.fi
IITTALA
Iittalan Kylätalon Taidekuppila
Klo 11-17 Pienen Kylägallerian myyntinäyttely & gellipainantademot (monotypiat/monoprintit). Gelli-painanta on hauska ja luova grafiikan laji, jossa tehdään gelli-painolevyn ja akryylivärien avulla monotypiavedoksia erilaisille papereille tai kankaille. Raxu Helminen esittelee kuinka tällaiset työt syntyvät käyttäen apuna esimerkiksi kasveja, sulkia, aaltopahvia, kuplamuovia, lankoja ja pitsejä. Tekniikka sopii kaiken ikäisille.
Tarjolla myös Kirsi Rajapuron öljyväri- ja pastellimaalauksia sekä kortteja. Raxu Helmisen akvarelleja ja grafiikkaa sekä kortteja. Molemmat taiteilijat paikalla.
Kahvila avoinna tapahtuman ajan.
Hollaajantie 3
www.raxuhelminen.net
Iittalan puukoulu
klo 11-15 Kaputa ry:n toteuttama Non Stop maalaustyöpaja aikuisille.
Hollaajantie 2
Hämeen taideartteli, Iittalan vanha puukoulu
Avoin maalauspaja lapsille ja aikuisille
Taidearvonta
klo 11-15
Hollaajantie 2, Iittala
hamewiki.fi/hameentaideartteli
