Hämeenlinnan taidemuseon tapahtumia syyskuussa 3.9.–30.9.2025
Tiedote. Julkaistu: 03.09.2025, 15:22
Hämeenlinnan kaupunki
Syksy on taas täällä tapahtumineen! Lauantaina 13.9. Hämeenlinnan taidemuseolla järjestetään viime syksyn tapaan yleisölle avoin keskustelutilaisuus, johon on vapaa pääsy. Valo, henki ja hekuma -tapahtuman ensimmäisessä keskustelussa klo 12–14 pohditaan, kuinka uskonto ja sen kuvasto tulee eläväksi nykytaiteessa. Toisessa keskustelussa klo 14.30–16.30 mietitään, miten taide voi tarjota elämänvoimaa. Mukana on taidemuseon näyttelyiden taiteilijoita ja keskustelujen sisältöihin kytkeytyviä asiantuntijoita. Myös museokävijät voivat halutessaan istua vapaalle tuolille ja osallistua keskusteluihin.
Lisäksi syyskuussa käynnistyvät kesätauon jälkeen Taidemuseon torstaipiirtäjien tapaamiset 4.9. klo 16.15–17.45 sekä Taidekahvit pe 26.9. klo 14–16. Taidemuseon erikoisopastusten sarja jatkuu la 26.9. klo 14 kuvataiteilija Jukka Korkeilan kierroksella Henki ja Hekuma -näyttelyssä. Muistathan, että Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista on esillä enää muutaman viikon, su 21.9. asti. Vielä ehdit siis näkemään näyttelyn, jos et vielä ole käynyt sitä katsomassa. Lämpimästi tervetuloa!
VALO, HENKI JA HEKUMA -KESKUSTELUTILAISUUS
la 13.9. klo 12–14 ja 14.30–16.30
Taidemuseon Lohrmann-rakennuksen työpajatilassa käydään la 13.9. kaksi erätaukokeskustelua taiteen äärellä. Keskustelujen teemat ammentavat taidemuseon Henki ja hekuma sekä Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttelyistä. Keskusteluihin on kutsuttu näyttelyiden taiteilijoita ja keskustelujen sisältöihin kytkeytyviä asiantuntijoita. Lisäksi kuka tahansa yleisöstä voi istahtaa vapaalle tuolille ja osallistua keskustelupiiriin. Keskusteluissa käytetään rakentavan ja osallistavan keskustelukulttuurin kehittämiseen tähtäävää Erätauko-menetelmää (eratauko.fi). Keskusteluihin on vapaa pääsy.
Keskustelu 1: Valo, henki ja hekuma – kuinka uskonto ja sen kuvasto tulee eläväksi nykytaiteessa?
klo 12–14
Keskustelussa pohditaan sitä, millä tavalla uskonnollisen taiteen ja erityisesti kristillisen kuvataiteen aiheet ja ikonografia näkyvät nykytaiteessa. Mikä on niiden merkitys kuvataiteilijoille tänä päivänä? Entä mitä tapahtuu, kun dogmit ja taiteelliseen luomistyöhön kuuluva vapaus kohtaavat? Keskusteluun osallistuvat kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, FT Livia Hekanaho, kuvataiteilijat Jukka Korkeila ja Elina Merenmies sekä Hämeenlinnan taidemuseon henkilökuntaa.
Keskustelu 2: Taide kollektiivisten kokemusten alustana – miten taide voi tarjota elämänvoimaa?
klo 14.30–16.30
Keskustelussa syvennytään taiteen merkitykseen yhdistävien kokemusten tarjoajana; millaisia kollektiivisia kokemuksia Hämeenlinnan taidemuseon syksyn näyttelyt tarjoavat? Samalla keskustelussa kurkistetaan taiteilijan ja taiteilijoiden kanssa työskentelevien arkeen. Mitä kysymys merkitsee taiteilijoille ja miten he jakavat kokemuksiaan muiden taiteilijoiden tai taiteen tutkijoiden kanssa? Mikä on taiteilijaystävien merkitys? Keskusteluun osallistuvat taideasiantuntija ja taiteen keräilijä Kari Kenetti, kuvataiteilija Anna Retulainen, taidehistorioitsija FT Juha-Heikki Tihinen sekä Hämeenlinnan taidemuseon henkilökuntaa.
Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssit Soile Ollikainen ja Tanja Pääskynen vetävät keskustelut.
ERIKOISOPASTUS
kuvataiteilija Jukka Korkeilan kierros Henki ja hekuma -näyttelyssä
la 20.9. klo 14
Opastuksella tutustutaan Henki ja hekuma -kokoelmanäyttelyyn kuvataiteilija Jukka Korkeilan kanssa. Erikoisopastus sisältää aluksi lyhyen johdatuksen näyttelyn teemoihin. Kierros tapahtuu punatiilisessä Lohrmann-rakennuksessa.
Jukka Korkeila (s. 1968) on työskennellyt kuvataiteilijana jo 30 vuoden ajan ja hänen teoksiaan on ollut esillä 26 eri maassa, mm. São Paulon biennaalissa vuonna 2004. Korkeilalle on myönnetty Vuoden nuori taiteilija -palkinto vuonna 1999, William Thuring -palkinto vuonna 2009 ja kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2019. Hän on opiskellut kuvataidetta, arkkitehtuuria ja sisustussuunnittelua Suomessa ja Saksassa.
Hämeenlinnan taidemuseossa on Henki ja hekuma -näyttelyn kanssa samanaikaisesti esillä Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttely. Se esittelee Korkeilan laajaa ja monimuotoista taiteellista tuotantoa retrospektiivisellä otteella 1990-luvulta aivan nykyhetkeen.
Erikoisopastusten kesto on n. 45 minuuttia.
Osallistuminen pääsymaksun hinnalla 12/10 €. Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
TAIDEMUSEON TORSTAIPIIRTÄJÄT
to 4.9. klo 16.15–17.45
Taidemuseon torstaipiirtäjät kokoontuvat jälleen to 4.9. klo 16.15–17.45 Hämeenlinnan taidemuseolla avoimeen piirustustuokioon. Toistuvien piirustustuokioiden lähtökohtana on esillä olevien näyttelyiden teemat ja teokset, ja piirtäminen tapahtuu näyttelysaleissa teosten äärellä. Piirustustuokioissa työskennellään ohjatusti erilaisin painotuksin. Torstaipiirtäjien piirustustuokiot ovat kaikille avoimia eikä aiempaa osaamista tarvita.
Syksyn ensimmäisessä Torstaipiirtäjien kokoontumisessa katsomme ensin yhdessä muutamaa Henki ja hekuma -näyttelyn teosta. Piirtämisen lähtökohtana on tällä kertaa nautinto – millaisten muotojen ja värien piirtäminen tuntuu itselle miellyttävältä, entä millaisen lopputuloksen näin saa aikaan? Voiko piirtämisen nautinnollisuuteen päästä käsiksi piirroksen edetessä? Ohjaajana Tuire Toivola.
Osallistuminen pääsymaksun hinnalla 12/10 €. Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
TAIDEKAHVIT
pe 26.9. klo 14–16
Syksyn ensimmäisillä Taidekahveilla tutustutaan Jukka Korkeilan Pimeys on täynnä valoa -näyttelyyn opastuksen muodossa. Näyttelykierroksen jälkeen istutaan kahvikupposten kera Engel-rakennuksen yläaulaan ja rupatellaan näyttelyn herättämistä ajatuksista ja muusta mukavasta.
Taidekahvit on matalan kynnyksen tapahtuma eikä taiteen tuntemista tarvita, tärkeintä on mukava yhdessäolo taiteen äärellä.
Taidekahvit toteutetaan yhteistyössä Vapaaehtoiskeskus Pysäkin kanssa ja kahveilla on mukana Pysäkin KulttuuriJelppareita.
Taidekahvit sisältyvät taidemuseon pääsylipun hintaan. Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
YLEISÖOPASTUKSET
Hämeenlinnan taidemuseossa järjestetään säännöllisesti opastuksia esillä oleviin näyttelyihin. Yleisöopastuksia on keskiviikkoisin ja sunnuntaisin suomeksi 31.8. asti, ja kerran kuussa myös ruotsiksi ja englanniksi.
Yleisöopastus, suomi
kesäkuu
su 7.9. klo 14 / Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista
su 14.9. klo 14 / Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa
su 21.9. klo 14 / Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista
su 28.9. klo 14 / Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa
Yleisöopastus, ruotsi
su 14.9. klo 13 / Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista
Yleisöopastus, englanti
su 28.9. klo 13 / Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa
Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista -näyttelyn kierrokset järjestetään Lohrmann-rakennuksessa. Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttelyn kierrokset järjestetään Engel-rakennuksessa.
Kierrokset sisältyvät taidemuseon pääsylipun hintaan.
Liput 12 € / 10 €
Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
TAIDEMUSEON HILJAINEN TUNTI
joka perjantai klo 16–17
Taidemuseon hiljaisilla tunneilla on mahdollisuus nauttia näyttelykokemuksesta rauhallisessa museoympäristössä, jossa asiakasmäärää on rajattu.
Liput 12/10 €, ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
TREFFIT TAIDEMUSEOLLA!
Taidemuseon aukioloaikoina
Henki ja hekuma -näyttelyn kävijöillä on mahdollisuus halutessaan ottaa kierrokselle mukaan omatoimiset keskustelukortit. Ne innostavat kohtaamaan teosten äärellä ja puhumaan taiteesta yhdessä. Kortit on suunnattu eri kohderyhmille, esimerkiksi lapsiperheille tai vaikkapa sokkotreffeille. Keskustelukortit ovat käytettävissä koko näyttelyn ajan. Lisäksi Lohrmann-rakennuksen työpajatilan toiminnallinen seinä kutsuu yleisöä elämään tässä ja nyt. Museovieraat pääsevät luomaan vedellä kehollista taidetta, joka katoaa pienen hetken päästä.
NÄYTTELYT
Jukka Korkeila – Hämeenlinnan taidemuseo
Henki ja hekuma – Väristyksiä kokoelmista – Hämeenlinnan taidemuseo
Lisätietoja tapahtumista:
hameenlinnantaidemuseo.fi/nayttelyt-ja-tapahtumat/tapahtumat/#/