Tiina-Katriina Mustosen uusi taidelaukku vie puupiirrosten maailmaan

Taidelaukut ovat Hämeenlinnan taidemuseon lainattavia taideaineistoja, joiden toteutuksesta ja suunnittelusta ovat vastannet paikalliset taiteilijat. Taideteoksien maailmaan on helppo opastaa, sillä laukut sisältävät tehtävä– ja opastusrunkoja. Taidegraafikko Tiina-Katriina Mustosen 12.4.2024 julkaistavan uuden taidelaukun myötä pääsemme tutustumaan puupiirroksiin. Mustonen on yksi Hämeenlinnan taidemuseon Ajan syyt: Suomen Puupiirtäjien Seura 10 vuotta -näyttelyn taiteilijoista.

Tiina-Katriina Mustosen taidelaukussa on kaksi erilaista puupiirroslaattaa, jotka on sahattu neljään yhtä suureen osaan. Osien paikkoja vaihtamalla kuvasta muodostuu erilainen. Laattoja on helppo siirtää ja koota erilaiseksi kuvaksi palapelityyliin taidelaukussa olevalla työskentelyasustalla. Laatoista on myös valmiita puupiirroksia kehystettyinä paperivedoksina sekä ohuelle kuparille vedostettuna.

Taidelaukun puupiirroksissa Mustonen soveltaa Edvard Munchin tyyliä. Munch sahasi kaivertamansa laatan osiksi ja väritti osat eri väreillä, kokosi osat yhteen kuin palapelin ja vedosti kokonaisuuden. Mustosen taidetyöskentelyyn ovat lisäksi vaikuttaneet esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan kaiverrustyyli, sekä Ellen Thesleffin kaiverrustapa ja siveltimen käyttö värin levittämisessä.

Taidelaukussa on ohjeita sisällön käyttöön:

  • Puupiirroslaatan ja vedoksen tunnistaminen (peilikuva) havainnoimalla puupiirroslaattoja ja paperivedoksia. Heikkonäköisille/näkövammaisille: koskettamalla ja tunnustelemalla puupiirroslaattoja ja ohuelle kuparille tehtyjä vedoksia
  • Puupiirroslaatoista vedoksen tai vedosten tekeminen frottage- eli hierrevedosmenetelmällä: yksi vedos neljästä laatasta, useita vedoksia eri järjestyksessä olevista laatoista tai yksittäisistä laatoista. Hierrevedosmenetelmä on tekniikka, jossa paperin alla oleva pinnan rakenne siirretään paperille hankaamalla kuvio esiin liidulla.
  • Taidelaukun puupiirroksista voi koota pienen näyttelyn

Puupiirros on taidegrafiikan vanhin muoto, joka on ollut käytössä jo 1300-luvun lopulta. Tähän aikakauteen ajoittuvat ensimmäiset paperille painetut puupiirrokset. Taidegrafiikan menetelmistä kohopainotekniikkaan kuuluva puupiirros on inspiroiva menetelmä, jossa lopputulos on yhteistyötä puun kanssa. Puulaatan ominaisuuksilla on oma roolinsa kuvan muotoutumisessa. Usein kuvan voi nähdä jo laatalla, jolloin mikä ohjaa kuvan luonnostelua ja kaivertamisista.

Taidegraafikko Tiina-Katriina Mustonen asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Hän tekee kuvataidetta ensisijaisesti puupiirroksen menetelmin. Mustonen on aktiivinen Hämeenlinnan taiteilijaseuran sekä Taidegrafiikan yhdistys Paperihuone ry:n jäsen.

Lue lisää taidelaukuista:
Taidelaukut – Hämeenlinnan taidemuseo (hameenlinnantaidemuseo.fi)

Ajan syyt -näyttely:
Ajan syyt: Suomen Puupiirtäjien Seura 10 vuotta – Hämeenlinnan taidemuseo (hameenlinnantaidemuseo.fi)