ARS FENNICA 2021 -näyttelyn yleisön suosikki on Viggo Wallensköld

ARS FENNICA 2021 -näyttelyn yleisön suosikki kuvataiteilija Viggo Wallensköld teostensa äärellä Hämeenlinnan taidemuseossa.

Hämeenlinnan taidemuseon Engel-rakennuksessa esillä ollut ARS FENNICA 2021 -näyttely päättyi viime sunnuntaina. Näyttely oli esillä 15.10.2021–3.4.2022 ja siihen tutustui kaikkiaan noin 8300 kävijää. Näyttelyvierailla oli koko näyttelyn ajan mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan palkintoehdokkaista lisäämällä lasikuula valitun taiteilijan kohdalle vaa’an päällä olevaan lasimaljaan. Näyttelyn aikana lasimaljat tyhjennettiin säännöllisesti ja niiden paino kirjattiin ylös.

Yleisö äänesti suosikikseen palkintoehdokastaiteilija Viggo Wallensköldin (s. 1969, asuu ja työskentelee Tampereella). Viggo Wallensköldin äänestyskuulien yhteispaino oli noin 3 800g. Kaikkien äänestyskuulien yhteispaino oli noin 12 800g. Yksittäisen kuulan paino on noin 1g, joten ääniä annettiin noin 12800 kpl ja Wallensköld sai kaikista äänistä noin 25 %. Äänestystulos paljastaa, että osa näyttelyvieraista on äänestänyt useampia taiteilijoita tai käyttänyt äänestykseen useampia kuulia – mikä oli toki sallittua. 

Viggo Wallensköld kommentoi tunnustusta tuoreeltaan: Olen iloinen ja ylpeä tunnustuksesta. Se merkitsee minulle hyvin paljon. Olen valtavan ilahtunut siitä! Taiteilijan työ on yksinäistä ja se, että on pystynyt jakamaan oman taiteensa kautta jotakin merkittävää ja ajatuksia herättävää myös toisille ihmisille, katsojille, on voitto. Olen kiitollinen näyttelyssä vierailleille museokävijöille, ja tietysti erityisesti niille, jotka ovat äänestäneet minua. Se koskettaa ja lämmittää.

Olen hyvin tyytyväinen ARS FENNICA 2021 -näyttelyssä esillä olleeseen teoskokonaisuuteeni. Se on hyvä läpileikkaus tuotantoni teemoihin koko uran ajalta. Olen myös hyvin iloinen, että olen saanut tutustua muihin ARS FENNICA 2021 -palkintoehdokastaiteilijoihin.

Haluan kiittää myös erityisesti Ars Fennica -säätiötä ja Hämeenlinnan taidemuseon henkilökuntaa upean näyttelykokonaisuuden luomisesta. Lisäksi osoitan suuret kiitokseni minua pitkään taiteilijaurani aikana tukeneille galleristeille Christina Bäcksbackalle ja Veikko Halmetojalle sekä museonjohtaja Kai Kartiolle.

Viggo Wallensköld tarkastelee maalauksissaan ihmisten fyysistä erilaisuutta ja kehojen moninaisuutta kuvitteellisten hahmojen kautta. Wallensköldin hahmojen alastomuus ja seksuaalisuus ovat luonnollinen, ihmisen ruumiiseen liittyvä ominaisuus. Teosten hahmot katsovat usein levollisesti takaisin katsojaan hyväksyen oman erityisyytensä ja ruumiilliset rajoituksensa. Wallensköld lainaa hahmoilleen usein ilmeitä, asentoja ja vaatteita esimerkiksi sukunsa vanhoista valokuvista. Merkitykselliseksi nousevat myös ympäristöt, joissa hahmot esitetään. 

Viggo Wallensköld on julkaissut myös viisi kaunokirjallista teosta, joiden päähenkilö on fiktiivinen sienitieteilijä Anatolij D. Mbdrinov. Kirjoissa on tekstien lisäksi olennaisena osana Wallensköldin itsensä tekemät kuvat. Uusin teoksista Neuroosit ja traumat (Siltala) on uunituore. Se julkaistiin maaliskuussa 2022. Teoksen voi hankkia Hämeenlinnan taidemuseon museokaupasta.

Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – ARS FENNICA sr toteutti ARS FENNICA 2021 -näyttelyn yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa. Näyttelyn yhteistyökumppanina toimi Pro Av Saarikko Oy.