Hämeenlinnan taidemuseon kesä tarjoilee metsä- ja merimaisemia, enemmän opastuksia ja tapahtumia kaiken ikäisille!
Hämeenlinnan taidemuseon kesän avaa Berndt Lindholm (1841–1914) – Polkuja maisemaan -näyttely, jossa kesäiset metsä- ja merimaisemat ovat valloittaneet taidemuseon Engel-rakennuksen. Näyttely valottaa Loviisassa syntyneen Berndt Lindholmin kehittymistä opiskeluajoista yhdeksi Suomen ja Ruotsin keskeisistä maisemamaalareista. Esillä on taiteilijan uran kannalta merkittävien teosten ja taiteilijalle tunnusomaisten metsä- ja merimaisemien lisäksi varhaisia teoksia, piirustuksia ja luonnoksia. Näyttely on esillä 9.6.–17.9.2023.
Näyttely pohjautuu FT Teppo Jokisen tutkimukseen Berndt Lindholmista. Teppo Jokinen vierailee Hämeenlinnan taidemuseossa kertomassa taiteilijasta ja tämän tuotannosta yleisölle to 29.6.2023 ja to 17.8.2023 klo 17. Lisäksi näyttelyn kuraattori Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Tanja Pääskynen esittelee näyttelyn ja kertoo Lindholmin tuotannosta pe 25.8.2023 klo 17 ja klo 19 sekä pe 14.9.2023 Klo 17.
Lohrmann-rakennuksessa jatkaa syksyllä 2022 avautunut Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttely, joka esittelee Vexi Salmen elämää intohimoisena taiteen tuntijana sekä kerääjänä. Lisäksi rakennuksen alakerrassa jatkuu erityisesti vauvoille ja lapsiperheille suunnattu Ryömi, Konti – Viestejä vauvuudesta -näyttely, jonka teokset ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Porissa sijaitsevan lastenkulttuurikeskus Kruunupään taiteilijat. Näyttely on kaikille ilmainen. Molemmat Lohrmann-rakennuksessa olevat näyttelyt jatkuvat lokakuuhun saakka.
Opastuksia ja tapahtumia
Hämeenlinnan taidemuseo panostaa kesällä avoimiin yleisöopastuksiin, joita järjestetään viikoittain keskiviikkoisin, lauantaisin sekä sunnuntaisin. Suomenkielisten opastusten kellonajat vaihtelevat klo 11.30 ja klo 14. välillä, ruotsin- ja englanninkieliset ovat klo 13. Opastukset vuorottelevat Berndt Lindholmin (1841–1914) – Polkuja maisemaan ja Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyn kesken. Suomenkieliset opastukset ovat kestoltaan 30–45 min, ruotsin- ja englanninkieliset noin 15 min. Lisätietoja opastuksista taidemuseon verkkosivuilta.
Museo tarjoaa to 15.6. klo 16.15–18 sekä Suomen kuvataiteen päivänä ma 10.7. klo 16–18 Rennot tunnit, jolloin museokävijä saa nauttia hetken hieronnasta Berndt Lindholm (1841–1914) – Polkuja maisemaan -näyttelyssä. Rentojen tuntien toteutuksesta vastaa Artemis City Spa:n hierojat. Hieronta kuuluu taidemuseon pääsylipun hintaan 15.6. ja Suomen kuvataiteen päivänä sisäänpääsy museoon on kaikille maksuton.
Maanantaina 10.7. juhlistamme yhdessä kantahämäläisten kuvataiteen kentän toimijoiden kanssa Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää ja vietämme Suomen kuvataiteen päivää. Taidemuseo koordinoi tapahtumaa, jossa toimijat ympäri Kanta-Hämettä ja Hämeenlinnaa tarjoavat juhlapäivän kunniaksi mm. työpajoja, opastuksia, maalaustapahtumia, näyttelyitä ja esityksiä. Hämeenlinnan taidemuseo on Suomen kuvataiteen päivän kunniaksi poikkeuksellisesti auki ma 10.7. klo 11–18 ja tapahtuman ajan museoon on maksuton sisäänpääsy. Ohjelmassa on mm. klo 14-17 Havumetsän vihreä -maalaustyöpaja taidemuseon pihassa sekä Rennot tunnit Engel -rakennuksessa.Hämeenlinnan taidemuseo kokoaa koko maakunnan osalta Suomen kuvataiteen päivän ohjelman osoitteeseen: hameenlinnantaidemuseo.fi/hameenlinnan-taidemuseo/kuvataiteen-paiva
Elokuun alussa juhlitaan lastenfestivaali Hippaloita. Taidemuseo toteuttaa osana festivaalin ohjelmaa kantaesityksen Ruma ankanpoikanen -musiikkiteoksesta. Teoksen sävellyksen on tehnyt Kassu Halonen ja sanoituksen Vexi Salmi. Esitys toteutetaan 3.–6.8. klo 14 Lohrmann-rakennuksessa. Tämän lisäksi ohjelmassa on kaikenikäisille suunnattu Havumetsänvihreä -maalaustyöpaja sekä liikkeellisiä tuokioita vauvoille ja aikuisille.
Kokonainen-festivaali tuo su 13.8. taidemuseolle huippusopraano Pia Freundin johdolla näyttelijä Seela Sellan ja bandoneontaiteilija Kristina Kuusiston kuplivan kevyen esityksen ’Hajatelmia rakkaudesta’. Hämeenlinnan taidemuseo on mukana myös 25.8. järjestettävässä Taiteiden yö -tapahtumassa, jolloin taidemuseo on auki klo 22 saakka. Museolle on maksuton sisäänpääsy klo 17–22. Ohjelmassa on Ruma Ankanpoikanen -musiikkiesitys sekä amanuenssi Tanja Pääskysen taiteilijaesittely Berndt Lindholmista.
Taidemuseon tapahtumapäiviä:
15.6. Rennot tunnit klo 16.15–18, Engel-rakennus
26.6. Berndt Lindholm – taiteilijaesittely, FT Teppo Jokinen klo 17, Engel-rakennus
27.6. Kesäpaku-taidetyöpaja nuorille klo 14–18 taidemuseon pihassa
10.7. Suomen kuvataiteen päivä, Hämeenlinnan taidemuseolla ohjelmaa klo 11–18. Museoon maksuton sisäänpääsy.
3.-6.8. Hippalot, Ruma Ankanpoikanen -musiikkiesitykset klo 14, vauvatuokiot Ryömi, konti -näyttelyssä klo 10.30–11, maisemamaalaus -työpajat klo 11–14
13.8. Kokonainen-festivaalin toteuttama ’Hajatelmia rakkaudesta’ – esitys,Pia Freund, Seela Sella, Kristina Kuusisto klo 15 Engel-rakennus
17.8. Berndt Lindholm – taiteilijaesittely, FT Teppo Jokinen, klo 17, Engel-rakennus
25.8. Taiteiden yö kaupunkifestivaali, Berndt Lindholm – taiteilijaesittely, amanuenssi Tanja Pääskynen klo 17 ja klo 19, Engel-rakennus sekä Ruma ankanpoikanen -musiikkiesitys klo 18, Lohrmann-rakennus
14.9. Berndt Lindholm – taiteilijaesittely amanuenssi Tanja Pääskynen klo 17, Engel-rakennus
Lisätietoa opastuksista ja tapahtumista:
www.hameenlinnantaidemuseo.fi
Lisätietoa,
Laura-Kaisa Eteläaho, tuottaja
laura-kaisa.etelaaho@hameenlinna.fi puh: 0406791510