Lauantaikierroksella 6.5.2023 galleristi Kari Kenetti ja kuvanveistäjä Kari Cavén muistelevat Vexi Salmea
Hämeenlinnan taidemuseon toukokuun lauantaikierros järjestetään la 6.5.2023 klo 14 Vexi Salmi ja ystävät -näyttelyssä. Kierroksen vieraiksi saapuvat galleristi Kari Kenetti ja kuvanveistäjä Kari Cavén. Kari Kenetti ja Vexi Salmi olivat pitkäaikaisia ystäviä, joita yhdisti intohimo kuvataiteeseen ja läheinen suhde Hämeenlinnaan. Kari Cavénilta Vexi Salmi osti kokoelmaansa useita teoksia, joita nähdään myös Vexi Salmi ja ystävät -näyttelyssä.
Kierroksella kuullaan muistoja Vexi Salmesta vuosien varrelta. ”Tutustuimme 90-luvun alkupuolella, ja meillä oli paljon yhteisiä ystäviä taidepiireistä. Minua ja Vexiä yhdisti se, että olimme molemmat kiinnostuneita kuvataiteesta hyvin laajasti – ei vain jostain tietystä trendistä tai aikakaudesta”, Kari Kenetti muistelee.
Kierroksella tutustutaan myös näyttelyssä esillä oleviin Kari Cavénin teoksiin. Cavén on tunnettu leikkimielisistä teoksistaan, joissa hän käyttää arkisia esineitä ja kierrätettyjä materiaaleja. ”Vexi kävi joitain kertoja työhuoneellani, olimme tuttuja taiteen kautta”, Cavén kertoo. Cavén on toteuttanut näyttelyyn myös uusia teoksia, jotka rakentuvat Vexi Salmen varhaisesta keräilyn kohteesta: tulitikkurasioista ja niiden etiketeistä.
Lauantaikierros sisältyy taidemuseon pääsylipun hintaan (12/10/0 euroa) ja se järjestetään taidemuseon punatiilisessä Lohrmann-rakennuksessa.
Kari Cavén (s. 1954) on suomalainen kuvanveistäjä. Hän on opiskellut Vapaassa taidekoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Taideakatemian koulussa. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä 1980-luvulta alkaen. Kari Cavénin teoksia on sekä suomalaisten että ulkomaisten museoiden kokoelmissa, ja hän on tehnyt myös useita julkisia teoksia.
Kari Kenetti (s. 1965) on pitkän ja monipuolisen uran tehnyt taiteen asiantuntija, joka on toiminut muun muassa kuraattorina ja galleristina.
LISÄTIEDOT JA YHTEYDENOTOT:
Amanuenssi Tanja Pääskynen
Puh. 050 509 0692
tanja.paaskynen@hameenlinna.fi
HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
p. (03) 621 2669, (03) 621 3017
www.hameenlinnantaidemuseo.fi