Kuvataiteilija Viggo Wallensköld maalasi kaksi muotokuvaa Kari Niemistöstä

Teokset ovat esillä lokakuussa Hämeenlinnan taidemuseossa

Taiteenkerääjä Kari Niemistö tilasi 60-vuotismerkkipäivänsä kunniaksi muotokuvan kuvataiteilija Viggo Wallensköldiltä (s. 1969). Lopputuloksena on kaksi maalausta, jotka mallin mukaan kuvaavat hienosti hänen kahta erilaista puoltaan. Muotokuvat ovat esillä Hämeenlinnan taidemuseon punatiilisessä Lohrmann -rakennuksessa 1.–16.10.2022 museon ollessa avoinna.

Kari Niemistö jatkaa yhdessä puolisonsa Leena Niemistön kanssa vanhempiensa Henna (1933–2004) ja Pertti Niemistön (1931–1999) aloittaman taidekokoelman keräämistä. Henna ja Pertti Niemistö tallettivat nykytaiteen kokoelmansa Hämeenlinnaan, entiseen kotikaupunkiinsa vuonna 1995. ”Kokoelma on erittäin laadukas ja suurella sydämellä koottu. Leena ja Kari Niemistö ovat kartuttaneet kokoelmaa useilla Ars Fennica -ehdokkaiden ja -palkittujen taiteilijoiden teoksilla sekä muiden nykytaiteilijoiden teoksilla. Se on museollemme äärettömän arvokasta näyttelytoimintaamme ajatellen. Lisäksi sillä on ollut valtava merkitys kuvataiteilijoille, joiden teoksia on hankittu kokoelmaan”, toteaa Hämeenlinnan taidemuseon johtaja Jenny Valli.

Kari Niemistö tutustui paremmin Viggo Wallensköldiin Ars Fennica 2021 -näyttelyn aikana ja silloin virisi ajatus muotokuvan tilaamisesta. Niemistö on kiitollinen siitä, miten hienosti Wallensköld on saanut kuvattua hänen kaksi puoltaan. Kooltaan suuremmassa muotokuvassa malli on vakavampi. ”Se on realistinen. Olen sellainen, kun joudun pohtimaan eri kantilta eri asioita ja on stressiä”, toteaa Niemistö ja jatkaa: ”Toivoisin kuitenkin voivani olla enemmän pienen maalauksen kaltaisessa tilassa. Siinä Viggo on tavoittanut minusta hienosti lyhyen hetken, eräänlaisen flow-tilan.”

”On olennaista minkälainen henki teoksissa on. Toivon, että teoksista välittyy keskittyneisyys, rauha, valon tuntu ja hyvä tunnelma”, kuvaa Viggo Wallensköld muotokuvia. Hän toteaa, että taiteilijan ja mallin välillä syntyi syvä luottamus prosessin aikana. Muotokuvan kokonaisuuden luo henkilö ja hänen ympärilleen syntyvä maailma. Niinpä Wallensköldille oli luonnollista pohtia yhdessä mallin kanssa mihin muotokuva asettuisi.  ”Minulla on säilynyt ensitapaamisestamme lähtien sama tunnelma Karin olemuksesta. Kari on hyvä ihminen. Hänen olemustaan määrittelee reiluus, vilpittömyys ja luotettavuus”, toteaa Wallensköld lopuksi.

Hämeenlinnan taidemuseossa on esillä Elämän äärellä -näyttely, jonka nuoret kuraattorit ovat toteuttaneet Niemistö-kokoelman teoksisista. Näyttely on auki 16.10.2022 asti punatiilisessä Lohrmann-rakennuksessa.

Lue lisää Hämeenlinnan taidemuseoon talletetusta Niemistö-kokoelmasta täältä.

Viggo Wallensköld, Kari Niemistön muotokuva, 2022. Kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki.
Viggo Wallensköld, Kari Niemistön muotokuva, 2022. Kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki.