Pop up -näyttelymme kauppakeskus Goodmanissa auki 18.8.2022 asti

Hämeenlinnan taidemuseon pop up -näyttelyssä on esillä suomalaisen valokuvataiteilija Pekka Luukkolan (s. 1968) videoteos Sense of Time (2012), joka kuuluu Hämeenlinnan taidemuseon talletettuun Niemistö-kokoelmaan.

Teos on osa museolla esillä olevaa Meidän valintamme -näyttelyä, jossa taidemuseon henkilökunta pääsi valitsemaan itselleen tärkeitä ja koskettavia teoksia museon kokoelmista. Pekka Luukkolan videoteos valittiin osaksi näyttelykokonaisuutta ja Hämeenlinnan taidemuseo on halunnut tuoda videon laajemman yleisön lähelle kauppakeskusympäristöön.

Pekka Luukkola on kuvannut aikaa teoksessaan kirjaimellisesti kartoittamalla tähtien liikettä öisen metsän kätköistä. Luukkola on väitellyt tohtoriksi valokuvauksen alalta ja tutkii valokuvissaan aikaa, valoa ja liikettä käyttämällä tulta ja pitkää valotusaikaa. Hän yhdistelee teoksissaan tiedettä, taidetta, ja luontoa. Kauppakeskus Goodmanissa sijaitseva videoteos antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen ja pysähtymiseen kiireen keskellä.

Näyttely on auki kauppakeskuksessa torstaihin 18.8.2022. Tervetuloa!

Aukioloajat:

arkisin klo 8.30–20.30
lauantaisin klo 8.30–18.30
sunnuntaisin klo 11.30–18.30

Osoite:

Kauppakeskus Goodman, 1 krs.
Kaivokatu 7, 13100 Hämeenlinna

Stillkuva Pekka Luukkolan videoteoksesta Sense of Time
Pekka Luukkola, Sense of Time, 2014. Stillkuva.