Tulossa Anni Rapinojan näyttely

Taidemuseon näyttelyvuosi avataan 14.2.–10.5.2020 kuvataiteilija Anni Rapinojan herkkäviritteisellä Luonnon helmassa -näyttelyllä. Näyttely esittelee taiteilijan uusinta tuotantoa, mutta mukana on myös muutamia teoksia aiemmasta tuotannosta. Ajankohtaiset luontoon ja ihmisen luontosuhteeseen liittyvät aiheet ovat taiteilijan teosten lähtökohtana ja innoituksen lähteenä.

Kuvataiteilija Anni Rapinojan (s. 1949) työtovereita ovat metsän eläimet ja kasvit. Kun hän astuu työhuoneestaan pihamaalle ja metsään, luonto tarjoaa hänelle kaiken tarvittavan, kuitenkin aina omilla ehdoillaan. Hirven- ja jäniksenpapanat, juolukanlehdet, pihlajanmarjat, sammaleet ja naava saavat uuden ja yllätyksellisen muodon Rapinojan herkkäviritteisissä teoksissa. Luonto jatkaa työskentelyään valmiissakin teoksessa, sillä vihreä puolukanlehtikenkä muuttuu vuosien saatossa tumman okranruskeaksi.

Rapinoja on tehnyt lähes neljän vuosikymmenen uran kuvataiteilijana. Näyttelyssään hän pureutuu ihmisen ja luonnon suhteeseen. Taiteilija kantaa huolta luonnon monimuotoisuudesta, ilmastosta, vesistä ja metsistä. Rapinojan teokset puhuvat luonnon puolesta hiljaisella mutta pysähdyttävällä äänellä ja ovat kipeän ajankohtaisia. Näyttelyssä nähdään veistoksia, installaatioita ja videoteoksia.

Rapinoja on koulutukseltaan myös luonnontieteilijä.

Lue lisää kuvataiteilija Anni Rapinojasta >